Rayong – aktiviteetteja niukalti mutta moneen makuun

Thaimaan Rayong houkuttelee suomalaisiakin luokseen, lähinnä uskomattoman kauniiden hiekkarantojensa ja kirkasvetisen merensä ansiosta. Mutta mitä hiekkalinnojen rakenteluun ja itsensä grillaamiseen kyllästyneet sitten voivat tehdä päiviensä ratoksi? Rayong ei kieltämättä lukeudu yllin kyllin aktiviteetteja tarjoavien Thaimaan kohteiden joukkoon, mutta ei sielläkään tarvitse pelätä kyllästyvänsä eloon ja kaipaavansa kotiin.

Eräillä suuremmilla rannoilla löytyy mahdollisuus kokeilla erilaisia vesileikkejä, niin aaltojen yllä kuin niiden allakin. Silloin tarjolla ovat lähinnä purjelautailu ja surffaaminen, sukeltaminen ja snorklaus (tapahtuvat lähinnä Koh Sametin saarella), tai vesiskootterilla hurjastelu.  Kalastus on luonnollisesti se hiljaisuutta arvostavalle sopivin laji, ja kaikkialla mahdollinen.

Kuiviakin urheilumuotoja Rayongista löytyy jonkin verran. Esimerkiksi sen golfkenttä, Rayong Green Valley, mahdollistaa parin metsästämisen ja pallon etsimisen silmää hivelevän kauniisti kumpuilevassa vihreässä ympäristössä. Rayongin provinssissa odottaa viidakkoseikkailua kaipaavalle Khao Laem Ya – Mu Ko Sametin kansallispuisto, jossa pääset norsun selästä tai omilta jaloiltasi katselemaan parhaimmassa tapauksessa jopa uhanalaiseksi käyneitä tiikereitä. Jollet itse halua urheilla vaan olla toisten hoivattavana, on tarjolla luonnollisesti thaihierontaa Rayongin kylpylöissä ja hoitokeskuksissa, joissa chakrasi taatusti avautuvat.

Rayongin kaupunki tarjoaa varsin mukavasti ostosmahdollisuuksia ja jopa viihdettä.  Muutamat ostoskeskukset ja lukemattomat pikkuliikkeet sekä viehättävän monipuoliset markkinat tarjoavat loistavan valikoiman etenkin paikallisten valmistamia käsitöitä, mutta myös vaatetta, musiikkia ja elintarvikkeita on kaupan. Osa ostoskeskuksista tosin sijaitsee kaupungin keskustasta etäällä. Viihteen puolella sinulle avautuu mahdollisuus esitellä sisälläsi piilevää laulajailmiötä tai tanssia aamutunneille diskoissa. Jollei Rayongin tarjonta shoppailun ja viihteen saralla riitä, ota suunnaksi noin tunnin päässä odottava Pattaya.

Muutaman kilometrin päässä Rayong-kaupungista sijaitseva idyllinen kalastajakylä, Ban Phen, tarjoaa matkamuistojen (niiden joukossa suojelunalaiset simpukat!) lisäksi myös suomalaisväriä. Voit käydä kertomassa kotimaan uutisia Bar & Grill Noksoppassa, jossa sinulle puolestaan tarjoillaan kaiken maailman makuja ja juomia.

Jos haluat avartaa horisonttiasi sitäkin enemmän, voit valita jonkin päiväretken. Esimerkiksi valkokankaalta legendaariseksi muodostuneelle Kwaijoelle järjestetään retkiä, joilla pääset tietysti tutustumaan siihen kuuluisaan siltaankin. Retken voit toteuttaa niin pitkähäntäveneellä, bambulautalla kuin junalla pitkin ”Kuoleman rautatieksi” kutsuttua reittiä. Sen varrella sijaitsevassa museossa (Hellfire Pass Memorial Museum) muistellaan liittoutuneiden sotavankien kokemia kauheuksia.  Myös kerrassaan satumainen Koh Samet -saari on vain lyhyen venematkan päässä, ja tarjoaa niin paratiisimaiset puitteet, että tuskin haluat sieltä illan tullen lähteä paluumatkalle. Sattahipin rannalla puolestaan tutustutaan vaikuttavaan merikilpikonnien kasvatus- ja suojelukeskukseen, jota muuten ylläpitää Thaimaan kuninkaallinen laivasto.


Kommentit

Rayong, aktiviteetit — Ei kommentteja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

18 − fourteen =